Maitohorsma
Chamerion angustifoliumTaimi
Juuriversot ovat herkullisia parsan tavoin käytettynä.
Aikuinen kasvi
Monivuotinen, kooltaan iso, laajoja kasvustoja muodostava kasvi. Korkeus 50-150 cm, jopa 200 cm. Lehdet ovat kierteisesti, terttu on pitkä ja runsaskukkainen, terälehdet ovat kooltaan 13-23 mm, purppuranpunaisia tai vaaleanpunaisia ja kukkien halkaisija 2-3 cm. Kasvi kehittää kukinnan jälkeen punaruskeat, pitkulaiset siemenkodat, jotka halkeavat kärjestään.
Kukinta-aika
Heinä-elokuu
Maaperä
Viihtyy sekä emäksisessä että hieman happamassa maassa
Leviäminen
Siemenistä, joita yksi yksilö voi tuottaa 80 000. Leviää tehokkaasti myös juurakoista. Kasvi talvehtii maavarsien avulla.
Esiintymät
Kasvaa yleisesti koko maassa. Viihtyy valoisissa metsissä, pientareilla, tienvarsilla, hakkuualueilla, joutomailla, metsäpalon jättämillä aukeilla.
Torjunta
Ylös kaivaminen, kukintojen katkaiseminen ennen siementen kypsymistä ja Roundup Speed X
Muistuttavia kasveja
Karvahorsma ja nukkahorsma